Muutin Japaniin!

Hotellin aamupala Naritan lähellä Japanissa

Heips! Minun ei ollut alunperin tarkoitus käyttää tätä blogia minkäänlaiseen henkilökohtaiseen bloggaukseen, mutta pakkomielteeni kuulumisten jakamiseen pakotti minut tekemään sellaisen päätöksen, että kirjoittelen tänne ainakin joskus myös jotakin henkilökohtaisempaa – aika näyttää, kuinka usein.

Kuten otsikko kertoo, muutin siis Japaniin ja tästä merkityksellisestä tapahtumasta tulee kuluneeksi nyt jo lähemmäs 24 tuntia. Vieläkään en ole aivan sisäistänyt missä maassa olen, mutta Naritan lähistöllä sijaitsevan hotellin metsänäkymään verrattuna täällä Kichijojin liepeillä tuntuu jo vähän japanimaisemmalta.

Tällainen maisema avautui meidän huoneen ikkunasta. Vasemmalla oli vielä lisää metsää.

Olen kirjoittanut aiemmista Japaniajoistani toiseen blogiin, joten kerrataan nyt lyhyesti tässä, että olen käynyt Japanissa enemmän tai vähemmän säännöllisesti vuodesta 2011 asti. Alkuaikoina nousin yölennolle lähinnä siksi, että pääsisin käymään konserteissa ja muissa kissanristiäisissä, mutta myöhemmin syyt ovat vähän monipuolistuneet (mm. ruoka, vaihto-opiskelu, kieli, ruoka, ruoka ja ruoka). Viimeisin matkani ajoittuu vuodella 2019, sillä vuodelle 2020 varattu matka peruuntui syystä, joka lienee jokaiselle lukijalle tuttu (suomenkielinen nimi alkaa k:lla ja päättyy a:han).

Jossain vaiheessa halusin Japaniin myös töihin ja hainkin useampaan paikkaan, muun muassa JET-ohjelmaan, jonka haastattelussakin kävin pörräämässä. Jossain vaiheessa kuitenkin tulin siihen tulokseen, että minun työasenteellani Suomi on parempi maa työskentelyyn, ja tein varsin määrätietoisesti psykologian tutkintoani (jonka siis aloitin aiemman Itä-Aasian maisterini jälkeen). Psykologian kanssa tavoitteeni vaihtuivat lasten neuropsykologiasta työ- ja organisaatiopsykologiaan, sekä lopulta harjoittelun aikana enemmän terapeuttiseen työskentelyyn.

Japani ei siis työmielessä ole ollut mielessä enää hetkeen (jos opettajan, tulkin ja kääntäjän hommia Suomen päässä ei lasketa), joten tälläkään kertaa syy täällä olemiseen ei liity töihin. Sen sijaan tämänkertainen syy liittyy varsin vahvasti siihen, miksi minut tunnetaan nykyään samalla sukunimellä kuin reilut miljoona Japanissa asuvaa: satuin hyppäämään avioliittoon erään erittäin mukavan ja ainutlaatuisen henkilön kanssa, ja tämä sattuu asumaan Japanissa. Pohdimme jonkin aikaa myös Suomessa asumista, mutta totesimme aika nopeasti, että Japani on ainakin toistaiseksi meille parempi vaihtoehto (yksi tähän johtaneista syistä: ruoka), joten päädyimme hakemaan minulle puolisoviisumia (+ menemään naimisiin, muuten oltaisiin mahdollisesti oltu vähän hitaampia toteuttamaan tätäkään osuutta, koska ei kumpikaan olla mitenkään erityisen avioliittopakkomielteisiä).

Maailman paras ihminen
Tässä tuo erityislaatuisen kiva heppu, josta yllä mainitsin.

Summa summarum, nyt olen siis Japanissa Kazukin (tuo edellä mainittu henkilö) luona. Asumme viikon Kazukin mummon luona, sillä asuntomme vuokrasopimus alkaa vasta puolesta kuusta – ratkaisu, jonka teimme siksi, että pelkäsimme viisumihommassa kuluvan hieman enemmän aikaa kuin kuukausi (saatiin viisumipäätös noin kuukaudessa, kirjoittelen tähän liittyvistä jutuista joskus myöhemmin lisää). Saavuin tänne eilen puoliltapäivin 13 tunnin Pohjoisnavan ylittävän yölennon jälkeen, jonka jälkeen yövyttiin yksi yö Naritan lähistöllä ja tultiin sitten Narita Expressillä Tokioon.

Narita Express -junassa

Lennosta voisin todeta sen verran, että 13 tuntia tuntui yllättävän samalta, kuin 9-10 tuntia. Jotain tekemistä voi tietysti olla myös sillä, että olin varannut itselleni paikan lennon takaosasta, jossa varsin monella – minä mukaan luettuna – oli tilaa kokonaisen penkkirivistön verran. Pääsin siis jopa makoilemaan välillä, ja onnistuin nukkumaan ainakin muutaman tunnin. Parhaiten uni tosin alkoi valitettavasti tulla vasta siinä vaiheessa, kun kone alkoi jo laskeutua, mutta onneksi hotellissa pystyi nukkumaan. Finnairin uusi Northern Blush -juoma oli hyvää, mutta muuten ruokapuoli olikin sitten lasketellut vähän eri suuntaan kuin lentoaika, josta saatte pienet maistiaiset (onneksi vain kuvien muodossa) alla. Merkinnän pääkuva on muuten hotelliaamiaiselta, joka oli varsin maukas ja monipuolinen.

Finnairin economy-luokan illallinen. Kaikki oli ihan hyvän makuista, ei siinä mitään, mutta vähän erilaista, kuin vuonna 2019. Annos itsessään näyttää vähän samalta, kuin vähähiilariset/vähäsokeriset/vähäsuolaiset ateriat, joita olen joskus Finnairin kyydissä tilaillut.
Aamupalalla oli vähän hämärää, mutta tämä oli aika samanlaista kuin aiemminkin! Omelettia, pinaattia, perunajuttuja + leipä, jonka sisällä oli mm. mozzarellaa ja aurinkokuivattua tomaattia.
Tässä vielä kuva lentoreittiä havainnollistamaan.

Lopuksi vielä alle kuva blogia kirjoittavasta ihmisestä (vasemmalla) ja toisesta hepusta, joka kokoustaa tällä hetkellä tuossa parin metrin päässä.