Suomessa ei joudu juuri miettimään, millä sanalla itsestään puhuisi. Yksikön ensimmäisen persoonan pronominejahan on periaatteessa vain yksi, vaikka murteittaista vaihtelua esiintyykin. Englannissa tämä on vielä helpompaa, kun ”I” sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Japanissa sanan ”minä” käyttö ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista. Japanin sanakirjassa kyllä usein kerrotaan, että ”minä” = ”watashi”, mutta tämä ei kuitenkaan kerro koko totuutta, ja erityisesti miehiksi itsensä kokeville watashi ei välttämättä ole joka tilanteessa se paras vaihtoehto.
Tässä artikkelissa kerron yleisimmistä vaihtoehdoista itsestään viittaamiseen ja annan neuvoja siihen, miten sanan voi valita eri tilanteissa.
Sukupuolineutraalit ensimmäisen persoonan pronominit
…siis ainakin jossain määrin sukupuolineutraalit, mutta alla lisää aiheesta!
私 (わたし, watashi)
Watashi lienee useimmille se ensimmäinen minäsana, jonka japanista oppii. Sitä käytetään paljon ja se sopii molemmille sukupuolille, mutta valitettavasti tämäkään sana ei yleisyydestään huolimatta ole täysin neutraali. Japanilaiset miehet käyttävät sanaa itsestään yleensä lähinnä töissä tai muissa virallisissa tilaisuuksissa, vaihtaen vapaa-ajalla ja tuttavien seurassa muihin sanoihin. Mieheksi itsensä kokevien onkin syytä varoa watashi-sanan liikakäyttöä, sillä näin saattaa kuulostaa tahtomattaan virallisemmalta tai joissain tapauksissa feminiinisemmältä kuin haluaisi. Toisaalta tämä on hyvin yleinen ongelma japania opiskelevien keskuudessa ja luultavasti siksi myös melko ymmärretty juttu japanilaisten näkökulmasta.
Luin jokin aika sitten japaninkielisen artikkelin, jossa kerrottiin mahdollisia syitä siihen miksi jotkut miespuoliset tietoisesti päättävät käyttää itsestään sanaa watashi. Yksi esitetyistä syistä oli kohteliaisuus ja vaatimattomuus – esimerkiksi puolituttujen kanssa tuttavallisemmat minäsanat saattavat tuntua vääriltä tai liian läheisiltä. Voi myös olla, että sanan käyttö vain ”jää päälle” työpäivän päätyttyäkin. Sanaa käyttämällä voi toisaalta pyrkiä antamaan itsestään kohteliaan kuvan. Tällaisella kohteliaisuudella voi myös pyrkiä ottamaan etäisyyttä keskustelukumppaniin – jos siis haluaa kaveerata jonkun kanssa lähemmin, ”watashi” ei kenties ole miespuolisille paras vaihtoehto. Huomattakoon kuitenkin, että varsinkin nuoremmat japanilaiset käyttävät sanaa jo melko vapaasti sukupuolesta riippumatta.
Naispuolisten kohdalla watashi on huomattavasti neutraalimpi, ikäryhmästä riippumatta. Se voi joissain tapauksissa antaa puhujasta vakavahkon kuvan, mutta erityisesti vanhempien ikäluokkien keskuudessa sanan käyttäminen ei yleensä herätä minkäänlaisia ajatuksia. Itse käytän käytännössä aina sanaa watashi, jos puhun itsestäni ja myös moni omassa kaveripiirissäni menee pitkälti watashilla.
私 (わたくし, watakushi)
Watakushi on ns. kohteliaampi versio watashista ja sitä käytetään muodollisemmissa tilanteissa. Itse olen käyttänyt sanaa vain ihan muutaman kerran työhaastattelussa sekä japanin tunnilla muodollista kieltä harjoitellessa – käytännössä siis hyvin harvoin!
Erityisesti miehille tarkoitetut sanat
僕 (ぼく, boku)
Boku on jokseenkin neutraali tapa sanoa ”minä”, ja sitä kuulee paljon esimerkiksi animaatiosarjoissa. Se ei silti sovi kaikille, vaan saattaa esimerkiksi tuntua liian lapselliselta tai nöyrältä varsinkin siinä tapauksessa, jos ikää on jo hieman enemmän. Työkontekstissa sanan käyttäminen voi antaa myös hieman itseä alentavan ja nöyrän kuvan henkilöstä, joka ei japanilaisessa kontekstissa välttämättä ole ollenkaan huono asia, mutta tämä kannattaa silti muistaa sanaa käyttäessä.
俺 (おれ, ore)
Kun aikoinaan kävin kansalaisopistolla japanin alkeiskurssilla, Japanista kotoisin oleva japanin opettajani kertoi, että ore on todella vahva sana, jonka käyttöä tulee välttää. Tämä pitää luultavasti paikkansa jossakin viitekehyksessä, mutta erityisesti nuoret japanilaiset miehet tuntuvat käyttävän tätä sanaa niin paljon, että en usko, että sana herättää tällaisissa piireissä erityisempiä ajatuksia. Huomattakoon kuitenkin, että sana on melko välitön – se ei siis sovi yleisesti ottaen esimerkiksi pomon tai uusien työkavereiden kanssa käytettäväksi.
Huolimatta siitä, että sekä ore ja boku sisältävät kumpikin erilaisia nyansseja ja voivat vaikuttaa radikaalistikin siihen, millaisen kuvan antaa keskustelukumppanille, ne ovat Japanissa hyvin yleisesti käytössä miespuolisiksi itseään kokevien keskuudessa. Jos ei ole varma siitä, kumpi sopii itselle paremmin, kannattaa kuunnella japanilaisten puhetta ja miettiä sitä kautta, millaisen kuvan haluaa itsestään antaa. Muista myös, että sanoja voi ja kannattaakin vaihdella tilanteen mukaan – tästä lisää hieman edempänä.
自分 (じぶん, jibun)
Sana jibun tarkoittaa virallisesti itseä, mutta persoonapronominina sitä käyttävät yleensä vain miehet. Japanilaisten keskustelupalstojen mukaan sanaa käyttävät lähinnä ”sporttiset tyypit, jotka kuvittelevat itsestään liikoja”, mutta tästä voi olla montaa mieltä. Mainittakoon myös, että Japanin äidinkielen työryhmä on ilmeisesti joskus sanonut, että sanaa ”jibun” tulisi välttää käyttämästä minä-sanan asemasta.
Lisäksi erityisesti länsi-Japanissa kuulee paljon myös sanaa washi, joka tosin kuulostaa pienimuotoisen tokiolaisten tuttavieni keskuudessa toteutetun kyselyn perusteella ”pappamaiselta”. Jos suuntaa tällaiselle alueelle, kannattaneekin ensin kuunnella paikallisia, ja miettiä sopiiko sana itselle vaiko ei.
Erityisesti naisille tarkoitetut sanat
あたし (atashi)
Atashi on watashin tuttavallisempi versio ja sitä käytetään hyvin yleisesti. Sanaa käyttävät pitkälti naiseksi itsensä kokevat, joskin erään lukemani kuvauksen mukaan myös ”jotkut muita sukupuolia olevat, mutta naismaista puhetyyliä käyttävät henkilöt” – mihin tämä sitten viittaakin, kyseessä on joka tapauksessa feminiininen tapa puhua itsestä.
Vaikka atashi on suhteellisen neutraali sana, herättää se kuitenkin watashia enemmän mielipiteitä. Joidenkin mielestä atashin käyttäminen saa henkilön vaikuttamaan pirteältä ja helposti lähestyttävältä, jotkut taas pitävät sitä lapsellisena tai ”merkkinä huonosta kasvatuksesta”, kuten eräällä keskustelupalstalla (jota itse nimitän Japanin vauvapalstaksi) mainittiin. Onkin tärkeää muistaa vaihtaa sanaa tilanteen mukaan: esimerkiksi töissä voi olla viisaampaa käyttää virallisempaa ilmausta, kuten watashia.
Kuriositeettina mainittakoon, että aikaisemmin sanaa käyttivät myös miespuoliset tokiolaiset kauppiaat ja käsityöläiset. Nykyään sanaa käyttävät miehistä lähinnä ne, jotka haluavat tietoisesti kuulostaa feminiinisiltä, sekä toisinaan myös japanilaisen kerronnallisen komiikan, rakugon esittäjät.
うち (uchi)
Uchi kääntyy sanakirjan mukaan esimerkiksi merkityksiin ”sisällä” tai ”koti”, mutta sitä voi käyttää myös itsestä puhuessa. Sanan käyttö merkityksessä ”minä” on alunperin peräisin länsi-Japanista, mutta nykyisin sitä käytetään myös muualla.
Vaikka sanaa käytetään nykyään melko laajalti, sekin jakaa mielipiteitä. Jonkun mielestä sanaa käyttävä henkilö vaikuttaa pirteältä ja sosiaaliselta, toisen mielestä taas typerältä ja lapselliselta. Eräässä japaninkielisessä artikkelissa todetaan, että uchin käyttö kannattaa lopettaa viimeistään siinä vaiheessa, kun täyttää 20 vuotta – jollei sitten ole kotoisin sellaiselta murrealueelta, jossa sanaa käytetään laajemmin.
Vaikka uchi jakaakin mielipiteet persoonapronominina käytettäessä, ei sen käyttö siltikään ole kiellettyä: jos siitä pitää ja se tuntuu sopivan itselle, sanan käyttämiseen ei ole mitään estettä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tämäkään sana ei sovi virallisempiin tilanteisiin. Joissain tapauksissa joutuu myös ehkä olemaan tarkkana sen suhteen, että kuulija ymmärtää, että puhut itsestäsi etkä esimerkiksi kodistasi tai perheestäsi, sillä sanalla voi helposti viitata myös näihin.
Mitä sitten tulisi käyttää?
Japanissa on melkoinen liuta ilmauksia, joilla voi viitata itseensä. Yllä olevassa kuvassa on vielä jokunen lisää artikkelissa esiteltyjen lisäksi – osa murteellisia, osa hyvinkin persoonallisia vaihtoehtoja. Mutta mitä näistä kaikista ilmauksista sitten lopulta kannattaisi käyttää? Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta, mutta persoonapronominin valintaa miettiessä kannattaa miettiä seuraavia asioita:
- millaisen kuvan haluaa antaa itsestään (nöyryys, itsevarmuus, vakavuus, söpöysaste, maskuliinisuus/feminiinisyys…)
- millaisessa tilanteessa on (koti, koulu, työpaikka, työhaastattelu, konferenssiesitelmä…)
- kenen kanssa puhuu (kaverit, työkaverit, pomo, lapset, yliopiston professori…)
Toisin sanottuna minäsanaa pitäisi siis miettiä paitsi oman luonteen ja sisäisen maailman kannalta, niin myös suhteessa ympäröiviin ihmisiin. Harva pärjää samalla sanalla joka tilanteessa ja kaikkien kanssa – vähintään työhaastattelussa saattaa joutua vaihtamaan kohteliaampaan ilmaukseen, vaikka muuten käyttäisikin aina samaa välitöntä minä-sanaa.
Käytän itse yleensä aina sanaa watashi. Hyvin harvoin joudun vaihtamaan watakushiin, mutta muita en käytä käytännössä koskaan. Joskus japanin opintojeni alkuaikoina viljelin tyttömäistä atashia, mutta huomasin melko nopeasti, ettei se sovi suuhuni. Suosittelenkin rohkeasti kokeilemaan erilaisia ilmauksia, ja tarkkailemaan muiden reaktioita sekä omia tuntemuksiasi. Kannattaa myös tarkkailla muita ihmisiä: mitä sanoja he käyttävät, ja millaisissa tilanteissa sana mahdollisesti vaihtuu toiseen?
Maskuliinisempana esimerkkinä todettakoon, että oma vajaa 30-vuotias mieheni käyttää enimmäkseen sanaa ore, mutta vaihtaa luontevasti sanaan boku esimerkiksi työasioissa ja konferenssiesitelmiä pitäessään. Tällainen vaihtelu tuntuu havainnoinnin perusteella olevan melko yleistä ainakin nuorten miesoletettujen kohdalla.
Persoonapronominia ei aina tarvita
Tärkeää on myös muistaa, että minää tarkoittavaa sanaa ei läheskään aina tarvita ollenkaan. Siinä missä suomessa ja englannissa persoonapronomineja käytetään hyvinkin paljon, japanissa niiden käyttöä saatetaan toisinaan jopa tarkoituksellisesti vältellä (etenkin, jos kyseessä on yksikön toinen persoona).
Joissakin tapauksissa ei ole tarpeellista korostaa, että puhut juuri itsestäsi: jos esimerkiksi olet yksin ravintolassa ja tilaat itsellesi ruokaa, lausetta ei luonnollisesti tarvitse aloittaa persoonapronominilla. Myöskään omaa mielipidettä lausuessa ei aina tarvitse korostaa sitä, että puhuu itsestään, sillä sen voi ilmaista lauseen lopussa vaikkapa と思う (to omou) -ilmauksella – jos siis tämä ei muuten selviä asiayhteydestä. Kaiken kaikkiaan japanissa on runsaasti sellaisia tilanteita, joissa minään viittaava sana on jopa luonnollisempaa jättää pois, tai esimerkiksi sanoa vain kertaalleen puheenvuoron alussa. Tällaiset tapaukset oppii tunnistamaan hiljalleen, kun kuuntelee ja käyttää kieltä.
Kaiken kaikkiaan tulet luultavasti japania opiskellessasi ja japanilaisten kanssa toimiessasi huomaamaan erilaisia japanin minä-sanoihin liittyviä nyansseja ja merkityksiä, ja opit samalla mikä sana itsellesi sopii parhaiten ja mitä tulisi käyttää missäkin tilanteessa. Tätä odotellessa voit kuitenkin testailla tässä artikkelissa esitettyjä sanoja, kun viittaat itseesi japaniksi.